ARCHIVES

Below is some fear and loathing in baltic countries tourdiary from 2013. Sorry, only finnnish version available.

Alla tarinaa balttian kiertueesta 2013.


Fyysisesti onnelliset 2013 kiertuepäiväkirja OSA 1 / 2
Wrathrone + Lacrima EST LVL LTL

Tiistai 30.4. (Kyl te olet poja niinpal sekasi)

Tänään lähdimme, jutut olivat alusta alkaen hyvin vaikeasti ymmärrettäviä ja muutenkin kamalia. Oluet avautuivat ennen kello kasia ja autokin saatiin startattua. Maisteri/kuvaaja/kiskantäti/kuski A. Silvola noukittiin Nästistä ja matkaa jatkettiin basistia keräämään Suomen Turkuun. Turku oli kamala. Pekalle rakennettiin kypärä ja hänet lyötiin ritariksi nimellä Sir Testohirviö.

Kohtalaisen ajoissa päästiin kuitenkin laivaan, aikaa jäi jopa minuutteja. Laivamatka meni normaaliin tyyliin ”punnitse ja säästä” buffetin kautta myymälään tankkaamaan. Sieltä tarttui mukaan normaalien aamulonkerojen lisäksi pikkuisen Juraa. Laivamatka oli kyllä kamala, nukahdin ja sotkin lonkerot pitkin lattioita.

Tallinnan satamasta alkaen ohjeistamispäällikkö Silvola alkoi kesyttää Fiatia väkivaltaisen upealla tavalla, ja pääsimme muutaman taktisen tauon kautta siirtymään Pärnuun. Matkaa taitettiin äärettömän huonojen tarinoiden tahtiin olutta herrasväen tyyliin siemaillen. Osansa saivat niin kuski, virolaiset ja ihmiskunta yleensä. (Ja mutsis.)

Keikkapaikalla meitä kohtasi pelko sekä varovaisen odottava tunnelma. Yleisöä lämmittämään oli luvattu paikallinen bändi ja kaikki näytti periaatteessa hyvältä, tekniikka toimi ja olut maistui.

Niinhän siinä sitten kävi että ihan kivat treenit vedettiin tosiaan, yleisöä ei saapunut paikalle paria enempää. En mitenkään syytä lämmittelevää orkesteria, mutta ei heidän maineensa ainakaan kovin paljon auttanut.

No iltaa jatkoimme joka tapauksessa normaaliin päivärytmiin totutulla tavalla oluen merkeissä. Palasimme taikakeinojen avulla menneisyyteen. Se oli kaunista.

Keskiviikko 1.5. (Jätkien kanssa reissussa!)

Aamumme alkoi odotetusti Virosta. Orkesterin viihdekomitea aloitti hauskalla seuraleikillä nimeltä ”kuka on nopeiten kännissä”. Hävisin. Kävimme aamupalalla hassujen moposetien klubitalolla. Munakas oli herkullinen ja osui juuri oikeaan osoitteeseen. Siirryimme moottoriajoneuvoa käyttäen Georgian kautta Libanoniin ja tilanteemme parani hetki hetkeltä hetkittäin.
Toisin sanoen matka Virosta Latvian puolelle oli toisille ahdistavampi kuin muille, ja saavuimme hyvissä ajoin perille. Pidimme tauon Itämeren rannalla pitäen veljellistä lystiä ja ottaen valokuvia upeista henkilöistä. Aavikkohylje ja Immortal käsiteltiin perusteellisesti, ja Matti todisti olevansa orkesterin päätaiteilija. Kuvat kertonevat enemmän.
Rajan ylitettyämme huomasimme olevamme ihan pienesti seitinohuessa humalassa, mutta keikkapaikka löytyi ja pääsimme perille. Itse keikka oli loistava, yleisöä oli mukavasti ja joukossa oli Latvian metallinimiä, jotka ilmeisesti pitivät myös soitosta. Kontakteja luotiin ja levyjä vaihdettiin ja kaikilla oli niin mukavaa.

Tapasimme myös puolalaiset sielunveljemme Lacriman, jotka osoittautuivat vielä meitäkin tyhmemmiksi apinoiksi eli äärimmäisen hienoiksi ihmisiksi. Tämä todistetaan myöhemmin. Heidän keikkansa ei ollut doom-metallia kuten itse sen käsitän, vaan melkeinpä progressiivista melodista metallia. Niskoissa tuntui joka tapauksessa.

Ilta jatkui hostellin paikantamisella joka osoittautui yllättävänkin vaikeaksi. Hostelli oli nimensä veroinen läävä ja kaikin puolin melko etova rakennus. Viihdyimme siis mainiosti. Tuli hienoja valokuvia. Aamulla heräsimme jännittävien mysteerien äärelle. Sir Pekka oli poissa.


Fyysisesti onnelliset 2013 kiertuepäiväkirja OSA 2 / 2
Wrathrone + Lacrima EST LVL LTL

Tapahtui ensimmäisessä jaksossa pari postausta tästä alaspäin: Pääsimme viron kautta latviaan asti, kaksi soitettua keikkaa, vapaapäivä häämöttää mutta bassotaiteilija meni hukkaan. jatkuu seuraavasti ->

Torstai 2.5. (onko nyt oikeasti muka torstai)

Aamun valjettua basistimme Sir Pekka oli nukahtanut kanssamme huoneeseemme kuten kuten kunnon kansalainen mutta herätessämme hän ei ollut enää paikalla. Olimme hämillämme mutta emme kovin yllättyneitä. Kiertuemanageri Silvola alennettiin yhteistuumin basistiksi.

Noin tunnin kuluttua, ennen kuin suurempaa kuumotusta ehti syntyä, Pekka kuitenkin löytyi puolalaisten herrasmiehien kidnappaamana, mutta saimme bassotaiteilijan takaisin ilman lunnaita melu- ja hajuhaittojen perusteella. Pekalta riistettiin ritarin arvo.

Päivemmällä teimme Puolan vahvistusten kera täsmähyökkäyksen Riikaan paikallisliikennettä käyttäen. Matkassa oli koko Wrathrone-edustus sekä puolan pojat puukottaja-Rane ja Gregor. (nimet muutettu, ehkä) Kävimme nuuskimassa klubin jossa piti olla keikka mutta ei sitten tosiaan ollutkaan. Vaihtoivat kuitenkin sujuvasti rahaa alkoholiin ja saimme viihdyttyä. Kävimme myös levykaupassa ja löysimmekin todellisia aarteita ja alennuksia.

Illalla bileet jatkuivat Lacriman hytissä aivan liian pitkälle. Tunteita ja tuoksuja jaettiin puolin ja toisin ja Pekka maalattiin. Se oli ihanaa.

Perjantai 3.5. (Miksi kaloihin pitäisi saada kahvat)

Perjantaiaamu avautui sekavissa tunnelmissa. Ryömimme etsimään aamupalaa kädet onnesta vavisten ja päät pehmeinä. Sitten alkoi ajomatka kohti Liettuaa ja tarkemmin kuvaten Klaipedaa.

Annoimme Lacrimalle puolisen tuntia etumatkaa ja aloitimme siirtymisen. Siaouluiuluiuliuliaissa pysähdyimme tankkaamaan miehistön. Sir Pekka sai ritarinarvonsa takaisin ostettuaan hyvää makkaraa mutta Jeff Hanneman kuoli meistä riippumattomista syistä. Matka jatkui silti ristiriitaisissa tunnelmissa.

Päätimme perustaa grindcore yhtyeen Assacre, materiaalia ja ideointia oli kertynyt jo koko alkumatkan ajan puheenaiheiden sivutessa yhteistä teemaa. Joululevy julkaistaneen jo tänä vuonna.

Keikkapaikka osoittautui jännäksi kellarityyppiseksi mestaksi joka sopi meille aivan mainiosti, soundeja vähän pelättiin etukäteen, betoniseinät ovat hieman vaikea materiaali. Yhteisymmärryksessä sovittiin, että tänään olisi meidän vuoro olla pääesiintyjä, ja Lacrima hoiti avauksen. Tämä oli hyvä valinta.

Yleisö oli mahtavasti messissä ja hauskaa oli. Encoreakin pyydettiin, johon ei oikein oltu valmistauduttu. Antti katseli minulta vähän mallia ja vedimme sitten vielä yhden bonuskappaleen. Erittäin ammattimaista ja viihdyttävää. Paras keikka kevyesti tähän mennessä. Suukottaja-Ranekin oli mielissään.

Keikan jälkeen höpöteltiin fanien kanssa, ja Siperian tytöt saivat (teoria)oppitunnin suomalaisten heviurpojen seksuaalikäyttäytymisestä. Ei tainnut seura enää kelvata siinä vaiheessa kun bassotaiteilija ja pääesiintyjä tiedustelivat osaako neiti käyttää videokameraa. Lähti sekin puolalaisten kyytiin, hyvää kuppaa heille.

Hostelli oli ulkoisilta puitteiltaan erilainen kuin Latvian läävä mutta samalla tavoin Masa kuorsasi silti. Gutalax tuuditti minutkin unten maille.

Lauantai 4.5. (Entäs sitten jos oon kännissä)

Vihdoinkin pääsi suihkuun, turkki alkoikin jo vähän kiiltää. Aamulla lähdimme tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin ja kiersimme vähän kaupunkia äärimmäisen hyvässä tunnelmassa. 19 astetta lämmintä, sininen taivas ja hyvä fiilis eilisestä keikasta veivät eteenpäin kuin höyryveturi. Roudaushommien jälkeen pääsimme matkaan kohti Vilnaa.

Matkalla Vilnaan nautimme pullollisen kuohuviiniä sekä parit juustot, oliiveja sekä toisiamme. Pääsimme perille aivan liian nopeasti. Keikkapaikka oli melko massiivinen vanha Neuvostoliiton aikainen 'house of culture' joka sijaitsi korkealla kukkulalla kaupungin tarjotessa hienon näköalan.

Vedimme keikan läpi tyylillä ja huonohkolla tuurilla, kitaran kielet katkeilivat ja niskaa jo vähän kiristi. Yleisö sen sijaan oli kiertueen paras, ja nähtiin oikein villi ja vallaton moshpittikin. Näin enempiä tottumatta kiertueväsymys alkoi kuitenkin jo näkyä herrojen naamoista ja toiminnoista.

Illalla pitserian täti yritti tappaa A. Silvolan tarjoamalla tälle leipää ja nauroi päälle. Tämä johtui varmaan siitä että tarjoilija luuli vokaalitaiteilijaamme Bon Joviksi. Jätimme reilut tipit, oli oikein illan ilopilkku tämä täti.

Yöksi olimme itse varanneet hostellin muutaman kilometrin päästä. Muutaman pikku kommelluksen jälkeen virkaatekevä soolokitaristimme pääsi täyttämään kapselia kaasulla, ja minä ja Matti saimme morsiussviitin. Muut nukkuivat kai ihan kohtuullisesti. Puolan neropatit lähtivät yötä vasten ajamaan Tallinnaa kohti hevoskuiskaaja-Pate kuskinaan.

Sunnuntai 5.5. (Juna kulkee vaan)
Aamukasilta karavaani lähti kulkemaan Tallinnaa kohti. Reilu 600 km päivämatka taittui mukavasti Kuikan Pasin määrätessä tahdin. Tunnelma autossa oli huomattavasti rauhallisempi ja seesteisempi kuin menomatkalla. Etupenkin pojat Silvola ja rumputaiteililja Ruoho ohjasivat saattueen perille tallinnaan nopeasti ja varmasti.

Ennen kuin karjavaunu lastattiin laivaan ja elukat irti, käytiin lähikaupassa täyttämässä auton käyttämättömät kuutiot palautusjuomilla. Saavat sankarit sitten terveen punoituksen takaisin kasvoilleen.

Nyt laivassa tätä kirjoitellessa silmä jo vähän lerppuu ja koti-ikävä alkaa painaa. Ensi vuonna vielä vähän pitemmälle?

Terveisin Lauri / Wrathrone