Tervehdys pitkästä aikaa! Ploki meinannut jäädä vallan lärvikirjan varjoon ja jalkoihin. Vaan nytpä pätkästään tänne kuulumiset. Kuulumiset tulevat manakeri U. Inkisen kynästä ja vähän saadaan näkökulmaa maksalaatikon ulkopuolelta. Shiistiä satana!
Saksasta toivuttiin nihkun nahkun, Saksa tuskimpa toipui. Vaan eipä se mitään, siitäkin kulunut jo hieman toista vuotta. Niin se aika juoksee, ai kauhee... Thy Great Empire juoni tulevansa tämän vuoden loppupäästä keikkailemaan kanssamme, vaan ei tule. Yhtye hajosi hieman ns. osiin, mutta ystävämme Daniel suunnittelee uutta projektia, joten emmeköhän saa kuitattua keikkavelkamme takaisin jossakin kohtaa.
Wrathronessakin tapahtui pientä muutosta, kun keppisankari Samuli irrotti heppinsä vahvistimesta ja Vili tökkäsi omansa tilalle. Draamaa tähän tarinaan ei mahtunut, vaan homma on hoidettu herrasmiesmäisin elkein. Samuli oli kova ja hieno seuramies kaiken kovan kepittämisen ohella, joten Vilillä tuhdit saappaat täytettävänä. Soittotaitoa Vililtä löytyy, sen olen nähnyt. Seuraavalla Saksan rundilla testaan sen muun mihin Vili kykenee. Kyllähän Vili kykenee, hieno ja mahtava mies hänkin!
Uusia ralleja on syntynyt mukavasti ja niitä kuunnelleena voin luvata, että jengi tulee saamaan helvetin kovan albumin soittimiinsa. Sanoinko albumin? Kyllä. Sellainen poitsuilla on työn alla, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Uusien rallien lisäksi on pantu sisään paita- ja muuta pientä merkkaritilausta. Paita tulee olemaan sellainen, että siihen voi helposti verhota torsonsa aina nimiäisistä monttubileisiin. Klassinen kaarimerkki tulee myös W-kauppaan.
Keikkoja on taputeltu ok-tahtiin. Lähimenneisyyden keikoista mainittakoon Sotajumalan lämmittely. Oli niin saatanan hieno ja pelottava ilta, että sen jälkeen ei kuivia öitä juuri ole ollut. Uolevin Iltapäivätanssit olivat myös tapahtumana kokonaisuudessaan kerrassaan mukavat. Tulevasta mainittakoon sen verta, että samoilla lauteilla TVO:lla möyryää mm. Wrathrone ja Bob Malmström. Odotukset tästä on kovat. Wrathronen keikkakunnosta mainitsen sen verran, että soitto tiivistyy keikka keikalta ja rykäsyt on joka kerta toistaan kovempia! Ennen Bobiakin ollaan könyämässä kovasti mm. sellaisen piukan pumpun kanssa kuin Pray of North.
Keikkapaikat ja päivämäärät menee näin:
- 21.8.2015 @ Blackpool Järvenpää - Wrathrone w/ Pray of North, Burning Point
- 22.8.2015 @ The Lane Viihdekeskus Vantaa - Wrathrone w/ Pray of North, Scythe For Sore Eyes
- 12.9.2015 @ Coto Bar&Grill Mäntsälä - Wrathrone w/ Pray of North
- 18.9.2015 @ Nightclub Shake Kirkkonummi - Wrathrone w/ Pray of North
- 19.9.2015 @ Ravintola Hämeenportti Somero - Wrathrone w/ Pray of North, Evil Drive
- 7.11.2015 @ TVO Turku - Wrathrone w/ Bob Malmström, Physicists
Mitäköhän vielä oli mielessä... Saksan suuntaan hierotaan yhdestä festarikeikasta jonkin tason neuvottelua. Saas nähdä kuinka sen kanssa käy, pidetään sille peukaloa. Baltiastakin kuulin ohi mennen juttua, oisko ollu ankka vaan? Mutta hyvä tässä on tahti, suunnitelma ja meininki muutenkin. Tulkaahan multa sitten ostamaan keikoilta W-kaupasta lättyä, paitaa ja merkkaria!
Huomenna onkin W-ryhmän käänteisvirkistäytymispäivä, jolle tahtia Klubilla panee ainakin Medeia, Rytmihäiriö ja Rotten Sound. Ihana nähdä noita meijän poikia taas! Olisikohan silloin hyvä hetki näyttää munaa?
Rakkaudella Teidän,
Uolevi
W-Crew
No comments:
Post a Comment