Sunday, 23 February 2014

Bollwerk 107@Moers. Saksa alkaa olla jo paska maa.

Aamu valkeni tunkkaisissa olosuhteissa, eikä välitön pumputus ollut tosiasia. Lauri ja Miksu lähtivät noutamaan aamupalaa kaupasta, kun muut keskittyivät laiskotteluun. Aamiainen napaan ja huoneen luovutus n. 11:00. Muutaman mutkan kautta perinteinen kiire odottamaan. Tästä suuntima Danielin äidin luokse, jossa bratwurst katosi sonnien kompostiin pienessä hetkessä. Pumputus ei silti oikein käynnistynyt.

Keikkapaikalle suuren maailman meiningin mukaan julkisilla. Helvetin kova kiire taas odottamaan, kertaakaan ei myöhästytty. Bollwerk 107 oli keikkapaikkana reissun hienoin, sali olisi arviolta vetänyt sen ~500 henkeä, takahuonetilat jaettu pariin erilliseen osaan. Tarjoilut mainiot ym. perusjutut. Keikkapaikan lava oli iso ja orkka tuntui siinä viihtyvän. Ainut mikä kusi, oli saundit ja se oli kumma juttu, koska sama jamppa oli namiskoissa myös Helvetessä ja siellä homma toimi.

Kokonaisuudessaan puitteet mainiolle keikalle olivat olemassa, eikä Wrathronen taistelumoraalia laskenut edes se, että paikalla oli n.6 maksanutta katsojaa, eikä edes se, että Samuli tutisi jo ennen keikkaa kuumehouruisena hikeään vuodattaen...

Tehtiin tällä kertaa niin, että Axolotl aloitti, sitte oma veto, sen jälkeen Thy Great Empiren rynkytys ja sitte kytkin ylös ja kämpille. Danielin äiti majoitti meidät. Kaksion makuuhuoneen parisängyn oli ensin tarkoitus antaa alusta kuudelle miehelle. Pieni neuvottelu ja saimme vielä vuodesohvan käyttöömme. Kiitos majapaikasta ja aamupalasta, tekivät terää.

Aamulla silmät auki ja helevetinmoisella kiireellä kentälle odottamaan. Daniel ja Karsten saattoivat perille saakka. Kiitos siitäkin kuomat!

Nyt istutaan koneessa ja pusketaan yhden pysähdyksen käänteistaktiikalla Hellsingin kautta kotio!

1 comment: